Hän aloittaa tehtävässä 14.12.2020.

Brander siirtyy tehtävään Realia Isännöinnistä, jossa hän on toiminut yksikön- ja asiakkuuspäällikön tehtävissä menestyksekkäästi.

Pirkanmaan Laatuisännöinti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Harri Syrjäläinen kertoi, että uutta toimitusjohtajaa valittaessa mukana oli useita hyviä vaihtoehtoja ja valinta oli vaikea. Hän kuitenkin luottaa siihen, että Branderin valinta oli yhtiön kannalta erinomainen ratkaisu.

”Hyvä kokemus johtamisesta ja isännöinnistä olivat ratkaisevia tekijöitä. Brander on myös onnistunut hyvin aiemmissa tehtävissään”, Syrjäläinen summaa valinnan perusteista.

Syrjäläisen mukaan Branderilta odotetaan Pirkanmaan Laatuisännöinti Oy:n toimitusjohtajana edellisen toimitusjohtajan aikana aloitettujen digitaalisten projektien saattamista loppuun, sekä luonnollisesti vahvaa talous- ja henkilöstöjohtamista.

”Pirkanmaan Laatuisännöinti tunnetaan hyvin Kangasalla, mutta yhtiö hakee kasvua myös lähialueiden kasvukeskuksista. Kasvun moottoriksi Brander on erinomainen valinta. Tässä yhtiössä on paljon osaamista ja vahvuuksia, joiden varaan tulevaisuutta voi rakentaa”, pohtii Syrjäläinen.

Toivotamme Joni Branderin lämpimästi tervetulleeksi Pirkanmaan Laatuisännöinti Oy:n palvelukseen.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja, Harri Syrjäläinen, 040 832 0502
Toimitusjohtajan sijainen, Kari Hokkanen, 03 357 5295

Hallitus
Pirkanmaan Laatuisännöinti
Oy Kangasalan Kiinteistöpalvelu